Yhdistys​

Suomen Huopayhdistys Filtti ry on perustettu 1998 Jyväskylässä. Kotipaikka on Jämsä.

Toiminta-ajatus

Filtti kokoaa verkostoonsa huovuttajat, taiteilijat, käsityöläiset, opettajat, ohjaajat ja villantuottajat. Filtin pääasiallisen toiminnan tarkoitus on edistää jäsenten välistä yhteistyötä, ammattitaitoa ja ammatin harjoittamiseen liittyviä yleisiä ja yhteisiä etuja, tukea näyttelytoimintaa, järjestää huovutuskursseja ja -työpajoja sekä tiedottaa kotimaisista ja kansainvälisistä tapahtumista, näyttelyistä ja kilpailuista.

Huopatapaaminen järjestetään vuosikokouksen yhteydessä eri paikkakunnilla. Jäsenlehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja on luettavissa sähköisenä versiona jäsenten omilla sivulla.

Filtin kansainvälinen huopanäyttely on järjestetty vuodesta 1999 kesäisin Jämsässä Kivipankki-galleriassa. Meneillään olevat näyttelyt näet Ajankohtaista-sivulta. Filtillä on yhteydet moniin ulkomaisiin huopayhdistyksiin. Huopayhdistys toimii myös yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.

Tervetuloa mukaan Filtin toimintaan!

Hallitus

Yhdistystä edustaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja 4-6 jäsentä varajäsenineen. Vuosikokous valitsee hallituksen kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Filtin hallitus 2019 – 2021
Puheenjohtaja Eija Pirttilahti
Sihteeri Tiina Kerminen
Rahastonhoitaja, näyttelykoordinaattori Sirpa Mäntylä
Varapuheenjohtaja Tiina Mäki
Jäsenet Marika Halme, Mari Hämäläinen
Varajäsenet
Heidi Halm, Mari Jalava
Toiminnantarkastajat
Katri Suosara ja Anne-Mari Ohra-aho
Facebook- ja Instagram-päivitykset Leena Aaltio

JÄSENMAKSUT

Yhdistys rahoittaa toimintansa jäsenmaksuilla:

  • varsinainen jäsen 40 €
  • yritys- tai yhteisöjäsen 50 €

Kunniajäsenet

Leena Sipilä ja Eeva Piesala

vuoden huovuttajat

2004 Tuula Nikulainen
2007 Eero Lahtinen 
2010 Leena Sipilä
2016 Elina Saari

Siirry sivun alkuun