Suomen huopayhdistys Filtin perustaja, huovan monitaituri Leena Sipilä menehtyi 7.2.2025 Jyväskylässä.
Leena perusti Filtin 1998 järjestettyään Keski-Suomessa ensimmäisen kansainvälisen huopaprojektin.
Leena oli ammattitaitoinen, innovatiivinen, idearikas, perusteellinen, auttavainen, tutkiva ja luova. Hän matkusti monessa maassa ympäri Eurooppaa ja maailmaa Euroopan ulkopuolella vieden suomalaista villatietoa ja hankkien kokemuksia muiden maiden villatuottajilta ja käsityöläisiltä, yhdistäen tietoja ja taitoja suomalaiseen huovan osaamiseen. Leenalle tuli tapaamistaan huopa-alan käsityöläisistä vuosien saatossa hyviä, pitkäaikaisia ystäviä, kollegoita, joiden kanssa hän oli tekemisissä jatkuvasti.
Leenan ansiosta alettiin järjestää huopanäyttelyitä vuosittain, nyt on meneillään 26 vuosi.
Leenan omissa persoonallisissa huopatöissä näkyi tekijän intohimo materiaaliin ja huovuttamiseen.
Hän piti yllä vanhan käsityötaidon arvostusta sekä lisäsi huovuttamisen ja huovan tunnettavuutta.
Leena on tehnyt peräänantamatonta työtä huovutuksen osaamisen ja arvostuksen edistämisessä. Hän järjesti kansainvälisiä koulutustilaisuuksia ja kutsui opettajia eri maista tuomaan erityisosaamista.
Ilman Leena aktiivista ja ehtymätöntä panosta Filttiä ei olisi olemassa!
Hyvää ystävää kaivaten, Sirpa Mäntylä
Leenaa lämmöllä muistaen ja kiittäen yhteisestä huopamatkasta! Filtin hallitus ja jäsenet